Näytetään tekstit, joissa on tunniste suuryritys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suuryritys. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. tammikuuta 2015

Kuka rakastaisi korporaatioita




Usein kuulee yrittäjyyden asialla olevien henkilöiden sanovan, että Suomessa on yrittäjävastainen ilmapiiri, jossa menestyjiä kadehditaan ja epäonnistujat stigmatisoidaan. Kysymys: koska viimeksi törmäsit henkilökohtaisesti tällaiseen ajatteluun? Itse olen kyllä lukenut paljon tarpeesta tehdä Suomesta yrittäjyyden ykkösmaa, mutta siihen yrittäjien halveksuntaan en ole törmännyt. Kavereistani moni on lähtenyt mukaan pienyrityksiin, ja loputkin tuntuvat vähintään pyörittelevän bisnesideoita mielessään ennen nukkumaanmenoa. "Kansan syvien rivien" ilmapuntarina pidän puolestaan synnyinpaikkakuntaani maaseudulla. Siellä jos jossain yrittäjiä arvostetaan, ja syystä; onhan se hienoa, että joku pyrkii ylläpitämään hiipuvassa pitäjässä muutakin palvelua kuin kahta ohikulkijoille suunnattua liikenneasemaa. Yrittäjien ja yrittäjyyden arvostus on siis kunnossa. Suuryrityksistä ei sen sijaan tunnu pitävän kukaan.

Yrittäjyys ja start-up-kulttuuri edustavat progressiivisuutta, suuryritykset taantumuksellisuutta. Isossa yrityksessä palaa loppuun, pienessä saa toteuttaa itseään. Globaalisti suuryritykset ja niiden ahneet massikeisarit ovat kaiken pahan alku ja juuri, pienyritykset ilahduttavat arkeamme raakakakuilla ja deittiappeilla. Miksi kukaan haluaisi möyhentyä vailla tarkoitusta korporaation rattaissa?

Elinkeinorakenteen ihannemallia voitaisiin siis hakea vaikkapa parin vuosisadan takaisesta ajasta, jolloin suuryrityksiä ei vielä ollut. On vain kummallinen sattuma ja tilastovirhe, että elintaso lähti räjähdysmäiseen nousuun ja tekniikka huimaan kehitykseen, kun työvoima alkoi allokoitua isompiin yksiköihin. Vaalien alla moni liike-elämän edustaja katselee haikaillen Viroon, mutta minusta esimerkkiä voitaisiin hakea vähän kauempaa, vaikkapa Intiasta. Siellä yhteiskunta selvästi kannustaa yrittäjyyteen, työllistäähän yli puolet väestöstä itse itsensä. Jäntevästä ruumiinrakenteesta päätellen mikroyrittäjille jää myös aikaa rehkiä kuntosalilla.

Voihan toki olla, että suuryritys oli menneen pääomaintensiivisen talouden luomus, jonka hyödyt eivät päde enää tänä päivänä. Nyt jätit tuottavat jämähtäneesti eilispäivän palveluita samalla kun pienet innovoivat. It-jättienkin menestys on aina johdettavissa pariin perustajavisiönääriin ja autotalliin. Se, että Applella on töissä liki satatuhatta henkilöä, ei edesauttanut mitenkään sitä, että yhtiö teki juuri kaikkien aikojen neljännesvuosituloksen. Kunnia kuuluu luonnollisesti kolme vuotta sitten menehtyneelle perustajalle, Steve Jobsille. Jobsille, joka muuten kopioi ensimmäisen suuren Applen innovaation, graafisen käyttöliittymän, oman aikansa monoliitilta Xeroxilta.

2010-luvun työn sankari on ajatustyöläinen, joka jättää ison yhtiön tai opiskelupaikan tehdäkseen mitä haluaa. Matkalla tehdään paljon virheitä, mutta ne ovat hirmu opettavaisia. Päivät ovat pitkiä, mutta se ei haittaa, sillä työ on merkityksellistä. Suuri työmäärä, joka oli suuryritysnarratiivissa lamauttava, muuttuu taikasauvan heilahduksella yhtäkkiä positiiviseksi asiaksi. Jatkuva mokailu ei ole turhauttavaa vaan suorastaan tavoite, hieno homma. Kurjempaa olisi isommalla porukalla, missä itse ei tarvitsisi yrittää osata kaikkea, vaan voisi keskittyä siihen missä todella on parhaimmillaan.

Ei, en minä nyt tosissani rinnasta Intian teenkeittäjiä high-tech-startuppeihin. Ja kyllä, "koneeseen katoaminen" ja siitä seuraava eksistentiaalinen kriisi on varmasti totta monelle kapealla alalla toimivalle asiantuntijalle. Lisäksi saatan jopa hieman kadehtia tuttuja, joilla on uskallusta ja draivia lähteä rakentamaan liiketoimintaa puhtaalta pöydältä. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että yrittäjyyden tarjoaminen jonkinlaisena kaiken parantavana itseisarvona on ihmeellinen harha. Työviihtyvyys ja työn merkityksellisyys eivät ole pelinappuloita merkantilistisessa nollasummapelissä, jossa itsensä työllistäminen kahmii kaiken ja korporaatioille ei jää mitään. Lopulta suurin este yrittäjyydelle ei ole huono yhteiskunta tai edes vähäinen riskihalukkuus – missä siinäkään ei ole mitään pahaa – vaan yksinkertaisesti se, ettei meillä perustylsillä-mutta-riittävän-fiksuilla ole niin kingejä ideoita, että niillä valloittaisi maailman. Tällöin yhteiskuntaa saattaa palvella parhaiten silloin, kun ottaa vastaan toimintaohjeita joltakulta itseään viisaammalta. Ja kuka tietää, ehkä samalla pääsee osaksi joukkovoimaa, jolla saavutetaan jotain merkityksellistä.